Tuottaja

”Tuottaminen on olennaisen oivaltamista, tyylitajua, psykologiaa, luovaa hulluutta ja raakaa duunia.”

Vuonna -79 Janne sai ensimmäisen tuotantotyönsä: tarvittiin rock-orientoitunutta henkilöä luotsaamaan oululaista Spiders-yhtyettä levynteossa.

Tämän jälkeen seurasi hajanaisia sinkkusessioita muiden töiden lomassa. Vuonna -85 Janne sai uuden lupauksen, Mamban, esikois-LP: n tuotettavakseen ja samana vuonna häntä pyydettiin Finnlevyyn (Musiikki Fazer) vakinaiseksi tuottajaksi. 12:n vuoden freelancekauden jälkeen tarjous tuntui houkuttelevalta. Finnlevyyn Janne toi useita merkittäviä uusia bändejä ja artisteja kuten Miljoonasade, Katriina Honkanen ja Puolikuu.

Vuonna -90 oli aika jättää levy-yhtiökuviot, mutta yhteistyö mm. edellä mainittujen kanssa jatkui freelancerina.

Sovittajan ja biisintekijän rooli alkoi voimistua 80-luvun edetessä. Oman studion, Louhipajan, valmistuminen -94 antoi uuden vapauden luovalle kokeilulle. Vuosituhannen vaihtuessa Janne keskittyi muiden tuotantotöiden ohella yhä enemmän omaan musiikkiinsa sekä kitaransoittoon.

2000-luvun merkittäviä työllistäjiä ovat olleet myös lastenmusiikin tuotanto ja AV-projekteihin (tunnusmusiikit, TV-sarjat, elokuvamusiikki, yritys- ym. videot) liittyvät musiikkituotannot.

Musiikkia AV-tuotantoihin

Jo 80-luvulla Janne teki mainosmusiikkia TV-mainoksiin. Viime aikoina AV-musiikkiin liittyvät työt ovat painottuneet dokumenttien, TV-sarjojen, tunnareiden ja yritysvideoiden puolelle.

Musiikkia mm. seuraaviin:

  • Islanti-aiheinen sukellusdokumentti Dive Into The Crack 1998 (Matila & Röhr Production)
  • Dokumentti Deep Breath (Liuku syvyyksiin) vapaasukeltaja Topi Lintukankaasta 2005 (Matila & Röhr Production)
  • Matkailunedistämiskeskuksen esittelyvideo Suomesta 2000 (Imagemaker Oy)
  • Sinebrychoffin esittelyvideoita 2002 (Imagemaker Oy
  • TV-sarja Korkeajännitystä 2000 (Säihky Oy)
  • TV-sarja Hurri talossa 2004 (Säihky Oy)
  • Mikko Kuustosen kehitysmaa-aiheisia dokumentteja (Medicine Man Productions Oy)
  • Ihana aamu -tunnusmusiikki 2004-2006 (Suomen Uutisvirta Oy)
  • TV-sarja Mogadishu Avenue 2006 (Säihky Oy)
  • Liitemusiikkia Ganes-elokuvaan 2007 (Helsinki Filmi Oy)
  • Hjalliksen kanssa –tunnusmusiikki 2013 (MTV)
  • Kuusijuhla –tunnusmusiikki 2013 (Yle)
  • Hjallis –tunnusmusiikki 2014 (MTV)
  • Selkämeri  – kolmeosainen dokumenttielokuva 2015 (Yle)
  • Hjallis –tunnusmusiikki 2016 (MTV)
  • Peter Nyman -tunnusmusiikki 2017 (MTV)
  • Rikospaikka -tunnusmusiikki 2017 (MTV)

 

Äänitetuotantoja

  • Auringonvalo
  • Bablo
  • Barza
  • Big Saarinen
  • Bigboy
  • Bill Drummond & Mark Manning
  • Dokumentti
  • Doora
  • Eija Ahvo
  • Funkykarkurit
  • Heikki Hakola
  • Heikki Salo
  • Heli Luokkala
  • Herra Heinämäen lato-orkesteri
  • Ile Kallio
  • Indigo
  • Insideout
  • Johnny on the Spot
  • Jussi Sydänmäki
  • K.A.I.
  • Kanimania
  • Katriina Honkanen
  • Kultakuume
  • Liisa Ruuska
  • Lohkare
  • Mamba
  • Marjorie
  • Mau-Mau
  • Merja Laaksonen
  • Michelle
  • Mieskone
  • Mika Peltonen
  • Mikko Kuustonen
  • Mikko Perkoila
  • Miljoonasade
  • Muska
  • Nicepappi
  • Olli Kivistö & Tulenliekki
  • Ooppera
  • Pete Boy & the Virginia Gang
  • Puolikuu
  • Raili Eronen & Twangers
  • RanTanPlan
  • Samuli Laiho
  • Sanna Mansikka
  • Shaidai
  • Solistiyhtye Suomi
  • Spiders
  • Sunbar
  • Suzygang
  • Sydänmaa
  • Säppi
  • Tajakka & Tabletit
  • Teija Korkeamaa
  • Tolpat
  • Tommi Lindell
  • Tuntematon Pisto
  • Wild Force
  • Ärwäke
Janne Louhivuori - kitaristi, säveltäjä, sovittaja, tuottaja.
Facebook
YouTube